torstai 10. lokakuuta 2013

Ensimmäiset kirjani

Nyt olen jo yli vuoden ikäinen! Äiti sai vasta nyt idean tästä blogista, vaikka minä olen ollut kirjatoukka jo ihan pienestä vauvasta saakka. Siksi täytyy nyt vähän muistella, että mistäs kirjoista minä silloin ihan pienenä pidinkään...

Ensimmäinen suosikkikirjani oli tämä pinnasänkyyn kiinnitetty pehmokirja. Tätä minä katselin tarkkaavaisesti ihan vastasyntyneestä lähtien. Eniten minua kiinnosti nuo ympyrät ja tuo ihana nalle. Tämä kirja on vau'kirja-kerhosta, ja minulla oli myös pahvikirja, jossa oli vähän samantyyppisiä kuvia. Siitä minä pidin myös tosi paljon! Lisäksi minulla oli toinen vähän samanlainen pehmokirja, mutta se oli isompi ja sitä minä katselin köllötellessäni lattialla. Sekin oli oikein kiva. Mutta nyt ne on minulle jo aivan liian vauvamaisia, ja ne on joutuneet jonnekin varaston kätköihin, eikä äiti löytänyt niitä millään kuvattavaksi.



Kun kasvoin vähän isommaksi, kuukauden-kahden ikäiseksi, äiti käänsi toisen puolen kirjasta esiin. Ihanaa, värejä! Etenkin tuo peili jaksoi kiinnostaa minua aivan suunnattomasti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti